On lähes plussan puolella… Tai oikeastaan kovastikin plussan puolla. Sokerina pohjalla nurmikon leikkaus ja siistiminen jota katkoi sade vähän väliä antaen hetken katsella ympärilleen ja yrittää ymmärtää kuinka paljon on saanut elämältä. Ja Saatu on. Miksi me, tai ainakin minä, olemme niin sokeita että painamme pään alas ja työnnämme vastatuulessa kohti uusia pettymyksiä? Elämä olisi …
Myrskyistä. Sekä ulkona että sisällä. Isommalla uhma parhaimmillaan ja pienempi perässä. Hermot menee pienimmästäkin huudosta ja sitä riittää. Puurot ei maistu ja sitten kiukuttaa kun on nälkä. Perussetti siis. Oli helpottavaa huomata että tälläiset tapahtumat ovat normaaleja muissakin perheissä. Kertokaas miten teillä reagoidaan huutoon, kiukkuun, tottelemattomuuteen ja raastavaan ärsytykseen?
Tänään on helpompi päivä… toistaiseksi. Siksi voisi pähkiä tekniikkaa ja varsinkin tietotekniikkaa… Otetaan nyt vaikka tämän blogin pito kännykällä. Räpylässä uusinta mitä Samsung voi tarjota ja arvatkaa onko helppoa? Juuri näin. Eli ei. Normaalia reittiä ei voi uutta postausta laittaa koska kirjoitettava teksti ei näy. Ok ei siinä mitään koska on mahdollisuus tehdä pikamallilla vastaava. …
Toivoin jossain syvällä pieness mielessäni että yksi(?) pieni kirjoitus vapauttaa minut raivon ikeestä ja päästää iloiset pienet asiat vapaaksi ajatusteni pyörremyrskystä… Paskat… Joku oli taas hieman yliluuloinen itsensä ja maailman suhteen… Äänet. Varsinki kovat äänet. Kiljahdukset ja paukkeet. Nämä varsin harmittomat lähes kaikkiin lapsiperheisiin kuuluvat sponttaanit äänet ajavat minut nollasta raivoon nopeammin kuin Räkä ehtii …
Tästä uhkaa sitten tulla vihainen blogi. Koskaan en ole minnekään kirjoittanut mutta nyt on pää siinä kunnossa että kokeilen jopa tätä. Taustaa… Mies reilussa 3-kympin iässä, vaimo (rakastan rakastan) ja kaksi alle kolme vuotiasta poikaa… Ongelmana hermojen meno vähän väliä. Tuloksena huutoa, kiljumista ja itkupotkuraivareita… Myöskin pojilta ja joskus jopa vaimolta. Mikä ihme siinä on …
