On lähes plussan puolella… Tai oikeastaan kovastikin plussan puolla. Sokerina pohjalla nurmikon leikkaus ja siistiminen jota katkoi sade vähän väliä antaen hetken katsella ympärilleen ja yrittää ymmärtää kuinka paljon on saanut elämältä. Ja Saatu on.
Miksi me, tai ainakin minä, olemme niin sokeita että painamme pään alas ja työnnämme vastatuulessa kohti uusia pettymyksiä?
Elämä olisi helpompaa jos ymmärtäisi pelata niillä korteilla jotka juuri nyt ovat kädessä. Ymmärrän varsin hyvin että työtön yksinhuoltaja ei aina maailmaa näin näe ja että minulla on asiat huomattavan hyvin enkä ansaitsi lupaa valittaa mistään. Mutta valitan silti. Ainakin siitä etten osaa pelata niillä korteilla joita on. Miksi pitää haaveilla paremmasta autosta tai isommasta talosta kun on toimiva ja käytännöllinen kuljin ja tilaa riittävästi koko perheelle. Eikö riitä että on töitä ja terve? Miksi katsoo peilistä itseensä tyytymätön ihminen. Toki kovasti töitä, en tarkoita pelkästää leipätyötä, tekemällä voi tässä maailmassa saada mitä vain. Näin sanotaan mutta monet yrittävät ja silti harvat pärjäävät.
Eilen oltiin Linnanmäellä ja voi sitä pienten ihmisten riemua. =) Silti joukussa vaelteli aaveita jotka kulkivat lastensa ja toisen vanhemman perässä ilman minkäänlaista merkkiä nautinnosta jota voisi kuvitella Lintsiltä löytyvän. Minä nautin ja iloitsin. Pitkästä aikaa.
Tämä lupaa parempaa viikkoa, näin toivon.
-joyrider
elämä, onnellisuus, pettyminen
